Teroprint Oy on ostanut 29.11.2018 tehdyllä kaupalla lahtelaisen M & P Paino Oy:n koko osakekannan.

Myyjinä olivat Mika ja Risto Viljanen. Samassa yhteydessä M & P Paino Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Ilpo Korkolainen ja aluejohtajaksi Jussi Koukku. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Jarmo Korkolainen sekä hallituksen jäseniksi Ilpo Korkolainen, Mika Viljanen ja Jussi Koukku. Ilpo ja Jarmo Korkolainen jatkavat entiseen tapaan yrittäjinä Teroprint Oy:ssä.

Tämä  yrityskauppa tuo molempien yhtiöiden asiakkaille merkittävää hyötyä, koska kahden painotalon resursseilla saamme toimintaympäristömme entistä tehokkaammaksi, nykyaikaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi tulevaisuuden haasteita varten.

Päivittäisessä toiminnassa ei tapahdu muutoksia, vaan toiminta jatkuu molemmissa yhtiöissä samojen henkilöiden kanssa kuin ennenkin. Voimavarojen kasvaessa palvelun taso nousee entisestään. Viiden hengen myyntitiimi pystyy eagoimaan nopeasti kaikkiin asiakkaiden toiveisiin. Teroprint Oy ja M& P Paino Oy muodostavat yhdessä pienkonsernin, jonka kokonaishenkilöstömäärä on tällä hetkellä 20 henkilöä ja nettoliikevaihto kuluvalla tilikaudella noin 2,7 miljoonaa euroa. Seuraavien tilikausien tavoite yhtiöissä on nostaa henkilöstömäärä noin 25 henkilöön ja liikevaihto noin 3,5 miljoonaan euroon.

Lisätietoja antaa Jarmo Korkolainen