teroprint painokonekuva

YRITYS

Teroprint Oy on monipuolinen painoalan yritys Mikkelissä ja Lahdessa. Mikkelissä muutimme vuosien 2018 ja 2019 aikana Teollisuuskatu 2 - 6:een nykyaikaisiin toimitiloihin samalla, kun uusimme valtaosan tuotantokalustostamme. Lahdessa toimipisteemme sijaitsee keskustan tuntumassa Sopenkorvenkatu 23:ssä. Meille on tärkeää, että tarjoamme työntekijöillemme laadukkaat puitteet työskentelyyn sekä koneiden että olosuhteiden puolesta. Siitä hyötyvät myös kaikki asiakkaamme laadukkaiden painotuotteiden sekä tehokkaan ja nopean palvelun muodossa.

Teroprintin perusti isämme Tero Korkolainen vuonna 1982, jolloin hän siirtyi suuren työnantajan johtotehtävistä pienen kirjapainon omistajaksi. Vuosien saatossa koneet kasvoivat ja halli laajeni useaan otteeseen. Me kolmannen polven kirjapainoammattilaiset, insinööriveljekset Jarmo ja Ilpo Korkolainen otimme yrityksen kehitettäväksi vuonna 2002. Teroprintissä työskentelee kunnianhimoisia kirjapainopainoalan ammattilaisia, joille asiakkaiden tyytyväisyys joustavan palvelun ja laadukkaiden tuotteiden muodossa on tärkeintä. Koulutuksen sekä laajan investointiohjelman avulla yrityksemme on pysynyt alan kehittyneimpien yritysten joukossa Suomessa.

Vahvojen resurssiemme avulla pystymme tarjoamaan palveluita myös vaativien asiakkaiden tarpeisiin ja uusien tuoteinnovaatioiden avulla tuomaan asiakkaidemme tuotteisiin lisähuomioarvoa monin eri keinoin. Hallitsemme koko palveluketjun alkaen osaavasta reprosta, joka työstää hankalimmatkin tuotteet tarvittavaan aineistomuotoon. Toteutamme ammattitaidolla erilaiset painotyöt aineiston valmistuksesta ja jälkikäsittelystä aina postitukseen saakka. Meiltä saat myös nopeaan digitekniikkaan perustuvat tuotteet esitteistä suurkuvatulosteisiin.

Olemme turvallinen ja luotettava yhteistyökumppani jonka osoituksena on monet pitkät asiakassuhteet. Vakavaraisuuden merkkinä Teroprintille on myönnetty paras luottoluokitus ja Suomen vahvimmat -titteli jo vuosia. Jatkossakin pysymme kehityksen kärjessä ja tarjoamme asiakkaillemme aina kilpailukykyisiä painopalveluja sekä luomme asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia viestinnän maailmassa. Teemme tuotantomme ympäristöystävällisesti luontoa kunnioittaen ja suurella kotimaisuusasteella. Käytämme kotimaisia materiaaleja ja alihankkijoita mahdollisimman paljon ja pidämme yllä suomalaista tuotantoa sekä palvelua. 

Tervetuloa palvelevan painotalon asiakkaaksi. Se kannattaa varmasti!