PALVELUT

 

Terolta saat painotuotteen koko palveluketjun yhdellä yhteydenotolla.
Olipa tarpeesi sitten käyntikortti, kirja, pakkaus tai koko kampanjamateriaali, huolehdimme materiaalit käyttöösi tai suoraan asiakkallesi.

Osallistumme halutessasi tuotesuunnitteluun avustamalla esimerkiksi formaatin, paperin ja jälkikäsittelyn valinnassa. Meillä on runsaasti erilaisia valmiiksi toteutettuja malleja ja tietotaitoa lähes loppumattomista viimeistelyvaihtoehdoista sekä erikoisefekteistä.

Painoaineiston pystymme ottamaan vastaan melkein missä muodossa tahansa tai toteuttamaan sen tarvittaessa "kenkälaatikon" sisällöstä. Käytettävissämme on modernit tiedonsiirtoyhteydet roteviakin tiedostoja varten. Taittomallit liikkuvat asiakkaalle päin sujuvasti sähköisesti tai tulostettuina mallivedoksina.
Hoidamme kaikki mahdolliset alihankkijoilta tilattavat erikoispalvelut ja vastaamme niiden laadusta sekä aikatauluista.

Lopulliset tuotteet toimitamme joko omalla pakettiautolla tai Matkahuollon/Kiitolinjan välityksellä suoraan varastoonne, yhteeen tai useampaan paikkaan.

Järjestämme myös tuotteiden jakelun suoraan asiakkaillenne eri osoitteisiin postin tai jakelupalveluiden välityksellä.

Koko palvelusta teemme etukäteen selkeän tarjouksen ja aikataulun.
Jätä painotuotteesi hoitoomme ja voit keskittyä muihin tehtäviisi.